You are hereHS 12.10.2011 Juha Malmi/ Suomen on valmistauduttava euron jälkeiseen aikaan

HS 12.10.2011 Juha Malmi/ Suomen on valmistauduttava euron jälkeiseen aikaan


By webmaster - Posted on 11 Lokakuu 2011

 

Euromaat ovat käyttäneet lähes kaikki käytössä olevat keinot euron vakauttamiseksi.

Tästä huolimatta markkinat eivät ole rauhoittuneet, päinvastoin, uusia uhkatekijöitä nousee jatkuvasti – viimeisimpänä Italian ja Espanjan mahdollinen ajautuminen
luottokriisiin.  Samaan aikaan Euroopan keskuspankki on alkanut EU-sopimusten vastaisesti ostaa markkinoilta joukkovelkakirjoja, joka voi johtaa EKP:n roskapankkiasemaan. Näyttää yhä todennäköisemmältä, että euron kaatuminen on vain ajan kysymys.

Tällä hetkellä kaikki energia ja varat suunnataan euron säilyttämiseen. Koko talouselämän eliitti, hallitukset, rahamarkkinat ja talouselämän asiantuntijat on valjastettu puolustamaan euroa työllisyyden ja talouskasvun nimissä. Saamme kuulla päivä toisensa jälkeen, että euro täytyy pelastaa hinnalla millä hyvänsä. Viimeksi Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander myönsi, että EKP:n operaatiot ovat perustamissopimuksen vastaisia, mutta hätä ei lue lakia (Ajankohtainen Kakkonen 9.8).

Yksikään asiantuntija ei ole vielä kuitenkaan systemaattisesti konkretisoinut sitä, mitä euron kaatuminen  merkitsisi Suomelle. Millainen  kriisi siitä aiheutuisi verrattuna siihen, että tuemme jatkuvasti  veronmaksajiemme rahoilla talouksia, jotka eivät ole toimineet yhteisten taloudenhoidon periaatteiden mukaisesti? Miten Suomen kilpailykyvylle kävisi muihin EU-maihin verrattuna? Olisiko euron kaatumisesta mahdollisesti jotain positiivisiakin seurauksia? Voisiko Suomi liittoutua EU:n vahvojen maiden kanssa? 

Nyt olisi korkea aika keskittää voimavaroja myös euron kaatumisen seurauksien selvittämiseen. Tämän pohjalta voitaisiin laatia kokonaisvaltainen suunnitelma negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi. Suunnitelman tulisi pitää sisällään ne oleelliset ratkaisumallit, joilla työllisyys, talouskasvu ja Suomen taloudellinen kilpailukyky voidaan parhaiten turvata euron jälkeisessä ajassa.  Suomen luottoluokitus on paras mahdollinen ja Suomen kilpailukyky on hyvällä tasolla. Suomen tärkeimpien vientimaiden taloudellinen tilanne on vakaa. Meillä on luultavasti paljon paremmat mahdollisuudet selvitä euron kaatumisesta kuin monella muulla maalla.